MIHIN USKOMME

Uskomme, että Raamattu, Vanha ja Uusi Testamentti ovat kokonaan Jumalan Sanaa. Ne ovat Jumalalta tulleen inspiraation vallassa kirjoitetut ja siksi erehtymättömiä (Ps. 19:8–12; 119:89, 105).

Jumalan kolminaisuus. Jumala on kolmiyhteinen. Yksi Jumala koostuu kolmesta persoonasta: Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä, jotka ovat kaikki tasavertaisia ja iankaikkisia (2 Kor. 13:13.)

Jeesuksen persoona. Jeesus syntyi neitsyestä ja eli synnittömän elämän. Hän oli yhtä aikaa täysin Jumala ja täysin ihminen ilman, että Hänen inhimillinen ja jumalallinen luontonsa sekoittuivat toisiinsa. (1 Tim. 2:5, Hebr. 4:14-15.)

Jeesuksen sijaiskuolema. Jeesus, Jumalan Poika, kuoli koko maailman kaikkien ihmisten edestä sovittaen heidän syntinsä. (1 Joh. 2:2.)

Pelastus. Pelastus tapahtuu armosta uskon kautta ilman omia tekoja. (Ef. 2:8-9).

Seurakunta. Jokainen uudestisyntynyt uskova on osa maailmanlaajuista Kristuksen seurakuntaruumista. (1 Kor. 12-13, Ef.1:22-23).

Jeesuksen toinen tuleminen. Jeesus tulee tempaamaan seurakuntansa taivaaseen ennen ahdistuksen aikaa, jolloin Jumala vuodattaa vihansa maan päälle. Tämä ahdistuksen aika päättyy siihen, että Jeesus tulee maan päälle pyhiensä kanssa perustamaan tuhatvuotisen valtakunnan. (1. Tess. 4:15-5:10, Ilm. 6-19, Apt. 1:11).

Jumalan oikeudenmukainen tuomio. Iankaikkinen elämä pelastetuille ja iankaikkinen kadotus pelastumattomille. (Joh. 5:24, Joh. 10:28-29, Joh. 3:36, Ilm. 20:10-15, Ilm. 14:10-11).
Iankaikkisen elämän olemus. (Ilm. 7:14-17, 21-22).